Sri Lankan yhteenveto plussineen ja miinuksineen

Sri Lankan reissu on nyt purkissa, palasimme siskoni kanssa Suomeen toissapäivänä eli sunnuntaina. Olipahan reissu, tähänastisen elämäni pisin ja kauimmaksi suuntautuva! Maa on ollut lapsesta asti yksi reissuhaaveistani, mutta en ole nyt aivan varma, täyttyivätkö kaikki odotukseni. Tässä hieman yleisiä plussia ja miinuksia Sri Lankaan matkustuksesta:

+ todella halpa hintataso. Huoneen guesthousesta saa halvimmillaan kympillä. Nämä ovat siis vaatimattomia huoneita ilman ilmastointia. Me valitsimme kuitenkin vähän laatua, eli ilmastoinnin, sijainnin ja uima-altaan. Unawatuna oli majoituksellisesti kalliimpi, kun taas Kalutarassa saimme kahdelle ilmastoidun huoneen aamupalalla, uima-altaalla ja meren välittömällä läheisyydellä viidelle päivälle kaupunkiveroineen aavistuksen päälle kahteensataan euroon. Ulkona syö halvimmillaan noin eurolla, mutta tässäkään emme menneet halvimmilla vaihtoehdoilla vaan maksoimme suosiolla pari euroa enemmän paikoissa, joissa menun ja palvelun sai englanniksi ja paikka oli viihtyisä. Käsityöt olivat Unawatunalla halpoja, shortsit olisi saanut noin kolmeen euroon ja ostin topin about neljällä eurolla. Vaatteiden teettäminen on kuulema myös halpaa. Tuktukilla pääsee lyhyet matkat ihan eurolla-kahdella, ja reilun tunnin junamatka kustansi meiltä parisenkymmentä senttiä per nuppi.

Parin euron aamupala.

+ sää. Sri Lankassa on talvikaudella reilua kolmeakymmentä astetta. Yölläkään asteet eivät laske niin alas, että pitkähihaista vaatetusta tarvitsee pakata mukaan. Myös merivesi on ihanan lämmintä. Meidän reissumme aikana satoi kuitenkin hieman parina päivänä, eikä sää viilennyt sateen vaikutuksesta lainkaan. Kuumaa ja kosteaa.




+ lukuisat kohteet ja nähtävyydet. Halusimme itse helpon loman läheltä Colomboa ja lentokenttää, joten jäimme suosiolla länsirannikolle. Sielläkin kohteita olisi ollut valita asti, ja googlailun jälkeen rajasimme oleilumme Unawatunalle ja Kalutaralle. Näistä Unawatunaa suosittelisin lämpimämmin kuin Kalutaraa, mutta siitä omassa postauksessaan. Lisäksi luonto Unescon kohteineen, lähekkäin sijaitsevat kaupungit, surffaaminen, eläimet sun muut vetävät takuulla monenlaista sakkia Sri Lankaan. Jokaiselle riittää varmasti nähtävää runsaasti. Itse halusimme ottaa reissun lomailun kannalta, joten muutama kiinnostava pidemmän matkan päässä oleva kohde jäi näkemättä. Luonto tulee läsnä myös ihan perus turistikohteissa, sillä kaikkialla on vehreää ja paljon kasvillisuutta. Näimme kummassakin hotellissa apinoita ihan vain altailla makoillessamme, lisäksi puhveleita näkee pelloilla teiden varsilla.

Kärsimyskukka.

Luonto tuli myös sisälle: lisko huoneessamme.

Teeplantaasi, tästä lisää myöhemmin.

Yalan kansallispuisto, tästäkin tulossa oma postaus.

+ suhteellinen hyvinvointi. Emme nähneet reissullamme kuin muutaman kerjäläisen, eivätkä he olleet läheskään yhtä säälittäviä kuin esimerkiksi Kairon vastaavat. Kulkukoiratkin vaikuttivat keskimäärin melko hyvinvoivilta. Sinänsä Sri Lanka vaikuttaa hyvinvoivemmalta kuin mitä olen kuullut vaikkapa Intiasta, jossa köyhyys kuulema iskee päälle voimalla. Myöskään ihan ruokottomiin slummeihin emme törmänneet, vaikka matkasimme kuitenkin lännessä suht paljon.



- hyttyset. Olisi ollut ihanaa olla pimeällä ulkona kuuntelemassa sirkkojen siritystä, mutta hyttyset iskivät salakavalasti kinttuihin kiinni.Vietimme siis illat joko huoneeseen lukittuna nauttimaan ilmastoinnista tai kävellen ulkona. Monissa hotelleissa on hyttysverkot sänkyjen ympärillä, meilläkin toisessa hotellissa oli.

- tuijottaminen. Kalutaralla kyllästyimme olemaan nähtävyyksiä ja kuulemaan kommentteja sekä englanniksi että paikallisella kielellä. Oma tukkani oli reissun aikana turkoosi, joten "nice hair" -huuteluja tuli kahta kauheammin. Lisäksi kahdestaan liikkuvat nuoret länkkärinaiset joutuvat varmasti pahemmin silmätikuiksi kuin muut. Suosittelisin tästä syystä matkakohteeksi ainakin naisille hieman isompia turistikohteita kuin Kalutara, ellei jatkuvasta tuijottamisesta nauti.



- matkustusaika. Voin kertoa, että liikennevälineissä nukkumista mahdottomana pitävälle 19h matkat suuntaansa olivat pikkuisen rapsakoita. Tähän vielä päälle lentoasemalle ja lentoasemalta matkustus. Edelleen väsyttää, vaikka tulin kotiin sunnuntaina. Etenkin Mumbaissa koneen vaihtaminen oli paska kokemus, jota en toivo kenellekään. Harvoin joutuu yhtä huonosti organisoidulle kentälle, jossa asiakaspalvelu on niin karseaa. Toisaalta aikaero Suomeen on vain 3,5h, joten valtavaa jet lagia ei saa aikaiseksi.

+/- ruoka. Mikäli tykkää tulisesta ja pohjaa muutenkin ruokavalionsa kanaan ja riisiin, on Sri Lanka unelmakohde. Odotin innolla uutta ruokakulttuuria, ja söinkin alkureissusta mielelläni paikallisia erikoisuuksia currya ja rotia. Loppumatkasta kanan saatavuus ainoana lihana kyllästytti pahemman kerran, ja huomasimme tilaavamme pitsaa sekä janoavamme jugurtin perään. Tuoreet hedelmät ovat ihania ja saatavilla joka kadunkulmasta, etenkin srilankalainen pieni mutta makea banaani oli hyvää. Kunnon ruokakaupat olivat tosi harvassa ja niiden valikoima oli suppeahko, ja karkit olivat kokemustemme mukaan huonoja. Itselleni suurimmaksi "ongelmaksi" muodostui tosiaan tuo lihan puute, olisin kaivannut vaikkapa kunnon possua jossain vaiheessa. Kasvissyöjille Sri Lanka sen sijaan tarjoaa monenlaista, ja linssiruuat olivat hyviä.

Tässä annos currya.


Roti.

+/- ihmiset. Valtaosin auttavaisia, mutta myös avoimesti tuijottavia. Asiakaspalvelu oli, kuten Suomessakin, paikoin hymyilevää ja toimivaa, ja paikoin nihkeää ja tympeää. Jututimme junassa matkatessamme viereemme istuneita paikallisia koulutyttöjä, jotka puhuivat todella hyvää englantia ja olivat kaikin puolin mukavia tapauksia. Huijausyrityksiä emme kokeneet kuin kahdessa ravintolassa, joista toisessa hinnat oli muka vahingossa poimittu eri menusta kuin minkä me saimme eteemme, ja toisessa hintoihin oli lisätty verot, jotka menun mukaan kuitenkin kuuluivat hintoihin. Selvisimme näistä kuitenkin tiukalla "we are not paying more than the menu says" -asenteella. Saari vaikutti ainakin meistä turvalliselta matkakohteelta, emmekä kokeneet oloamme ihmisten puolelta uhatuiksi kertaakaan.

+/- paikallisen kulttuurin läheisyys. Länsimaisia ostoskeskuksia ja luksusbrändejä kaipaaville Sri Lanka ei ole paras matkustuskohde. Kävimme itse Colombossa Majestic City -ostoskeskuksessa, jonka piti olla ilmeisesti paras koko maassa. Siellä oli ehkä muutama enemmän länsimaalaistyyppinen kauppa, ja lähdimme pois tyhjin käsin (lukuunottamatta ruokaostoksia). Toisaalta paikallista elämää on mahdollista nähdä jo turistikohteissa, ja paikallisiin on ilmeisen helppo tutustua niin halutessaan. Käsityöt, nahkatuotteet, tee ja mausteet ovat helposti saatavilla, eikä tuliaisiksi ole pakko vielä vain muovisia, Kiinassa tehtyjä koristerihkamia. Paikalliset ovat jossain määrin ilahduttavasti länsimaisen kulttuurin suhteen välinpitämättömiä, eikä heillä tunnu monien matkakohteiden ihmisten tapaan olevan alemmuudentunnetta omasta kulttuuristaan suhteessa länsimaiseen meininkiin. Länkkärikulttuuri, Bollywood, curry ja sarit mahtuvat kaikki Sri Lankaan sulassa sovussa.


Kommentit

Suositut tekstit